maanantai 22. heinäkuuta 2013

Raportti - Vaaralampi 22.7.2013

Lähettiin Tiian, Siljan, Joken ja Mikan kans käymään Vaaralammella. Siljalle reissu Vaaralammelle oli ensimmäinen ja toiveissa oli että Silja saisi elämänsä ensimmäisen Kirjolohen. Vaarin kans Silja oli tänä kesänä käynyt kalassa ja saaliiksi oli mato-ongella tullut Ahvenia ja Särkiä. Tällä kertaa olimme liikkeellä aamuvarhaisella ja kalastus aloitettiin 04:00.

Unohtui ottaa kuva istutustilanteesta, mutta se oli seuraavanlainen: "110kg istutettu 19.7.2013". Eli edelleen istutusmäärät ovat varsin vaatimattomia.

Kerkesimme kalastaa vain noin puolituntia, kun ensimmäinen vapa alkoi heilua. Olin juuri kerennyt Siljalle opettaa, että kuinka haspeli eli avokelaa käsitellään. Tässä tapauksessa oli tärkeää tietää, että mikä on oikea ote vavasta ja että kuinka siimaa kelataan sisään. En alkanut Siljalle vielä tässä vaiheessa opettamaan heittämistä.

Vaaralampi, Silja ja Kirjolohi 1,52kg. Syöttinä PowerBait Rainbow.
Hienosti Silja klaarasi tilanteen. Taisin itse olla hermostuneempi, sillä kun aloin kuvata kännykällä videota, otin tilanteesta vahingossa vain kuvan. Siljan elämän ensimmäinen Kirjolohisaalis (1,52kg) oli kuitenkin tosiasia ja reissun tavoite oli saavutettu.

Mahdollinen seuraava kala sovittiin kelattavaksi Tiialle. Sama vapa alkoi heilua noin tunti edellisestä ja tällä kertaa myös videointi onnistui.


Vaaralampi, Tiia ja Kirjolohi 2,07kg. Syöttinä PowerBait Rainbow.
Kumpikin kala otti kiinni varsin läheltä rantaa/laituria, eli noin 7 metrin päästä. Syötti eli PowerBait Rainbow oli viritetty noin 50cm korkeuteen lammen pohjasta. Tiian Kirjolohi (2,07kg) oli hänen henkilökohtainen ennätyksensä.

Enempää kalaa ei tällä reissulla saatu, mutta reissu oli muuten erittäin onnistunut.

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Raportti - Vaaralampi 13.7.2013

Lähethin Joken kans Vaaralammele (minneppä muuallekhan) kalhan. Odotukset ei ollu kovin korkealla, koska veden lämpötila oli vielä varsin korkea. Luvanostopaikalla huomathin että lampeen oli suoritettu istutus saman päivänä. Ei siitä haittaakaan ole, mutta vastaistutetut on kokemuksen mukhan harvemmin iskemässä kiinni pohjaonkiin. Aktiivisella pyydyksellä sen sijaan saalistaa saa helposti vasta istutetuista kaloista.
Vaaralampi istutustilanne 13.7.2013
Harmittaa tuo istutusmäärän laskeva trendi. Vaaralammen tien parannukseen Yli-kiimingin kalastuskunta sijoitti 2000 euroa, joten voisiko tämä vaikuttaa pieneneviin istutusmääriin? Maksavana asiakkaana toivoisin, että rahat käytettäisiin istutuskaloihin eikä soraan metsätielle. Metsätie oli mielestäni aivan kelvollisessa kunnossa, eikä olisi tarvinnut noin suurta satsausta.

Kalaa lammesta ei kukaan näyttänyt saavan koko iltana. Siinä suhteessa meidän olettamus oli oikea. Vaihdettiin paikkaa useamman kerran, mutta lampi näytti olevan todella apaattinen. Ei hyppyjä, eikä pintomisia. Tuntui että lampi on tyhjänä kalasta ja vähitellen lampi oli tyhjänä myös kalastajista.

Puolenyön aikoihin alkoi tapahtua ja Joken siima liikkui.


Jokke ja Kirjolohi 1,24kg, syöttinä PowerBait Rainbow.
Lammesta nousi 1,24kg kokoinen Kirjolohi. Kala jäikin sitten reissun ainoaksi. Onneksi saalista sai kuitenkin juuri Jokke, sillä hänellä on jostakin syystä ollut erittäin huono kalaonni tänä kesänä.

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Raportti - Vaaralampi 5.7.2013

Käytiin Joken ja Tiian kans Vaaralammelta hakemassa kokemusta. Vesi oli ilmeisesti liian lämmintä, eikä Kirjolohi syönyt. Kalastimme alkaen 18:00 aina 24:00 asti. Sinä aikana muut kalastajat saivat yhden kirren pohjaongella ja yhden perhovavalla. Neuvoin perhostajalle paikan, josta perholla on useasti kirreä nostettu. Perhomies kerkesi muutaman tunnin vispata "väärässä" paikkaa, ennen kuin tuli kysymään neuvoa. Ei se multa ole pois, jos neuvon hyvän paikan. Kyseinen paikka sattuu olemaan todella pehmeän jänkän päällä, joten sinne uskaltautuvat yleensä vain perhomiehet kahluuvehkeineen. Perhomiehellä näytti olevan useampikin kirre kiinni, muttei pysynyt.

Vaaralampi istutustilanne 5.7.2013 (kuvan 5.6. pvm on väärin)

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Raportti - Vaaralampi 30.6.2013

Lähethin Joken kans Vaaralammele. Edellisen kerran Jokke oli käyny sielä yksin ja saanu 4kg Kirjolohen. Tiä vaikka saatais semmonen tälläki kertaa. Lampeen oli istutettu pari päivää aikaisemmin 120kg Kirreä. Tavallista vähemmän siis.
Vaalampi istutustilanne 30.6.2013
Oltiin istuttu rannalla jo melkein neljä tuntia ja toivo alkoi hiipua. Kukaan muukaan ei näyttäny saavan kalaa. Laitoin jo repun kiinni ja sanoin Jokelle, että lähetään laiturille ko sieltäki on porukat lähteny jo kotiin. Mentäis syömään eväät kotaan. Samassa vapa alkoi heilua ja ylös nousi 2,1kg Kirjolohi. Komea kala, häätyy sanoa.


Vaaralampi Kirjolohi 2,1kg ja J-P 114kg.
Jonku ajan kuluttua tuosta siirryttiin laiturille, eikä saalista tullut enempää. Eväät syötiin, kala oli huonommalla syönnillä tai sitten sitä oli niin vähän. Pyytäjistähän se ei ole koskaan kiinni, jos kalaa ei tule.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Raportti - Vaaralampi 20.6.2013

Lähethin Tiian, Joken ja Mikan kans hakehmaan Juhannus kalat Vaaralammesta. Pitkästä aikaa menthin iltasyönnille, ylheensä olhan oltu kalan aamusyönnin aikana. Kalastus merkathin alkavaksi 21:00 ja ostin luvan sekä mulle että Tiialle. Eli kalastethin yhteensä 8:lla vavalla, joka kalastajalla siis 2 vapaa/siimaa.

Vaaralampi istutustilanne 20.6.2013
Edelliskerrasta oppineena päätin virittää pienet tahnapallot ootto-onkiin. Istutetut Kirjolohet ovat olleet melko pieniä, reilun kilon kokoisia, joten niiden suuhun näyttäis mahtuvan/kelpaavan pienet pallot. Syötiksi valitsin kaikkiin neljään vapaan PowerBait Rainbow ilman glitteriä. Korkkasin uuden tahnapurkin, joten syötti oli ainakin tuoretta ja haisi ko ketunpesä.

Kerkesin heittää ensimmäisen ootto-ongen pyyntiin ja olin virittelemässä seuraavaa, kun vapa alkoi jo heilua. Pyysin Tiiaa kelaamaan kalan rantaan ja kuvasin itse. Jokke tuli haavistamaan.



Kirjolohi 1,42kg ja Tiia. Syöttinä PowerBait Rainbow.
Ajattelin että Kirret on nyt syönnillä, joten jatkoin vehkeiden virittelyä, jotta saadaan kaikki vavat pyytämään. Kalan kerkeää suolistaa myöhemmin, kunhan siitä laskee heti veret pihalle. Ei siinä kauaa nokka tuhissu ko seuraava vapa alkoi jo heilua.


Kirjolohi 1,85kg ja Tiia. Syöttinä PowerBait Rainbow.
Tiia sai kelattua rantaan uuden ennätyskalansa, 1,85kg Kirjolohen. Mika tuli haavistamaan kalan ja meikäläinen kuvas. Kalojen välillä ei mennyt kuin enintään 30 minuuttia. Seuraavan kerran vapa alkoi heilua reilun tunnin kalastuksen jälkeen.


Kirjolohi 1,38kg ja Tiia. Syöttinä PowerBait Rainbow.
Ylös nousi 1,38 Kirre ja syöttinä jälleen PowerBait Rainbow. Lähdin viemään kalat autoon, koska siellä oli kylmälaukku. Sanoin Tiialle että pyytää Mikalta ja Jokelta apua, jos Kirjolohi iskee kiinni. Kun tulin takasin autolta, oli Tiia kelannut rantaan jo neljännen Kirjolohen.


Kirjolohi 1,12kg ja Tiia. Syöttinä PowerBait Rainbow.
Tiia oli pyytänyt poikia avuksi haavistamaan, mutta kaiken muun hän oli osannut itse tehdä. Oli kiristänyt kelasta väsytystä ja hoitanut homman kotiin. Iskä sai olla taas ylpeä tyttärestään. Tais ne Mika ja Jokkeki olla ylpeitä. Sitten olikin aika paistaa makkarat ja syödä eväitä. Itse en ollut kerennyt vielä hengähtää hetkeäkään, koko ajan piti olla kalaa suolistamassa tai vehkeitä virittämässä. Makkaroiden syömisen jälkeen siirryimme laiturille, koska muut kalastajat olivat jo lähteneet nukkumaan. Tulistelimme lämpimässä kodassa ja odottelimme, josko vielä kala tai pari nappaisi ootto-onkeen. Kahden maissa yöllä alkoi yksi vavoista heilua ja Tiia pääsi taas tositoimiin.


Kirjolohi 1,48kg ja Tiia. Syöttinä PowerBait Rainbow.
Laiturille nousi 1,48kg Kirjolohi ja Tiia oli onnellinen saamastaan kokemuksesta. Kuvaan hän halusi nimenomaan sen puolen kalasta, joka oli verinen. Mahtoiko tuo johtua väsymyksestä vai oliko tytöstä tullut jo kouliintunut kalastaja? Vielä kerran vapa heilui ennen kotiinlähtöä.



Tälläkertaa onni ei ollut myötä, vaan siima meni poikki! Kelassa oli uudet monofiilisiimat ja siitä huolimatta ne eivät kestäneet. Voi olla että siimaan oli tullut joku nirhauma, mutta luulen että siimat menee vaihtoon ja tilalle tulee kuitusiima?

Reissu oli hyvä ja kalaa tuli mukavasti. Yöllä veimme (Tiian) mummin pohjoisen junaan ja mukaan laitoimme Kirjolohta kylmälaukussa, jotta saavat papan kans paistaa Juhannuskalan. Myös meillä syötiin Juhannus kalaa ja näyttäis paremmin maistuvan myös lapsille tuo itse kalastettu kala.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Raportti - Vaaralampi 18.6.2013

Lähethin Joken kans Vaaralammele hakhen tuoretta Kirjolohta. Kalastus merkathin alotettavaksi 04:00.
Vaaralampi istutustilanne 18.6.2013
Lamphen oli istutettu muutama päivä aikasemmin 140kg Kirjolohta. Koko kesän istutusmäärä oli 980kg. Kalaa hyppeli ja pintoi lammessa silminnähden enemmän kuin koko kesänä. Menthin poikkeuksellisesti lammen itälaitaan, jossa ei ole ollenkaan pitkospuita. Kyseisessä kohtaa perhokalastajat vispaavat melko useasti. Siinä varhman kolme neljä tuntia kalastethin, mutta saalista ei tullu. Laiturilta joku sai yhen Kirren.

Seuraavaksi siirrythin lammen länsipuolella. Heittelin Kuusamon Räsästä ja kohta jo tärppäs. Jokke lähti kävehlen minua kohti, että saatas väsytys videolle. Kala kerkes olla kiinni ehkä puoli minuuttia ja pääsi hypyn päätteeksi irti. Räsänen lensi melkein rantaan asti samala ko löysäs Kirjolohen suusta irti.
Kuusamon Räsänen, Helmi 6g 40mm
Yheksän maissa alko taas tapahtua. Tällä kertaa pohjaongessa ja syöttinä perinteinen PowerBait Rainbow. Otin tilanteen rauhallisesti ja Jokkeki kerkes kuvaamaan. Kala vaikutti olevan melko pieni, ehkä kilonen Kirre. Saman kokoinen kuin se mikä pääsi irti Räsäsestä. Tiä vaikka oli sama kala, koska pyyntipaikka oli melkein sama.


Toista kertaa meikäläisen kalastusharrastuksen aikana Kirjolohi pääsee irti pohjaongesta. Näytti siltä että solmu oli pettänyt, koska koukku katosi siiman päästä. Solmu oli mielestäni huolella tehty uni-solmu, mutta näin voi joskus käydä. Siima oli monofiilisiima, 0,40mm ja 10kg kestävä, joten se ei poikki mennyt.

Pyyntiaika alko jo olla lopussa ja olimme siirtyneet laiturille. Paikan päälle tuli vanhempi herrasmies ja nakkasi omat ootto-onget pyyntiin (tummanvihreä PowerBait + glitter). Siinä ei kauaa nokka tuhissu ko miehellä oli Kirjolohi kiinni. Kävin haavistamassa sen, koska miehellä ei ollut haavia mukana. Kattelin että syöttipallo oli melko pieni, ehkä pikkurillin kynnenpään kokoinen. Parin kolmen minuutin sisään miehen toinenkin vapa alkoi heilua. Kävin taas haavistamassa kalan. Kumpikin Kirjolohista oli noin kilon painoisia.

Päätin vaihtaa omaankin ootto-onkeen pienemmän pallon, koska kalat olivat niin kovin pieniä. Normaalisti käytän reilun peukalonpään kokoista palloa, mutta kalatkin ovat vastaavasti isompia mitkä hotkaisevat pallon mahaansa. Odottelimme vielä ehkä 10 minuuttia ja päätimme lähteä kotiin. Samaan aikaa yksi pieni Kirjolohi hyppeli laiturin lähistöllä. Mies totesi että onkohan kala kiinni. Vastasin ettei ole, koska mulla on pyydykset melko lähellä rantaa, eikä siimaa lähtenyt kelasta. Kelasin ensimmäisen ootto-ongen pois vedestä ja kun aloin kelata toista, huomasin että onhan siellä se kala. Jälleen noin kilonen Kirre, joten sain kuitenkin jotain kotiin vietävää ja perheelle päivällistä.

Kilonen Kirjolohi fileenä merisuolassa.
Joken huono kalaonni jatkui, 7. kerta pelkkää kokemusta rikkaampana.

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Raportti - Vaaralampi 8.6.2013

Lähethin Joken, Mikan ja tyttäreni Tiian kans kalhan yölä 8.6.2013. Kalastus merkattiin aloitettavaksi 03:00. Ostin oman luvan myös Tiialle, joten kalastettiin neljällä vavalla ja Jokke sekä Mika kahdella vavalla.

Vaaralammen istutustilanne 8.6.2013
Keli näytti olevan mitä parhain kalastukseen. Vettä satoi muutama pisara aamun aikana ja sää oli varsin tyyni.
Vaaralammpi aamulla 03:10
Kävelthin lammen kauimmaiseen päähän parkkipaikalta katsottuna ja levittäydyttiin niille sijoille. Tiia ei jaksanut kovin kauaa ja käveli takaisin autolle nukkumaan. Saman tien kun hän pääsi autolle ja soitti mulle että on perillä, oli mulla Kirjolohi pohjaongessa kiinni. Kello oli tuolloin 03:22. Siinä mielessä harmitti, että Tiia ei päässyt sitä kelaamaan rantaan, olisihan se ollut Tiian elämän ensimmäinen kala. Eihän se Tiiakaan malttanu nukkua, vaan käveli kohta takaisin katsomaan saalista.


Näimme muutamia minuutteja aikaisemmin erään Kirjolohen pintovan ihan rannassa kaislojen tuntumassa. Sen vuoksi laitoin yhden pohjaongista aivan rannan tuntumaan, vain pari metriä rannasta. Loppujen lopuksi luultavasti se sama kala (1,37kg) nappasi suuhunsa tuon musta-oranssin PowerBait syötin.

Opetin Tiian heittämään haspelikelalla eli avokelalla, koska ootto-onki kalastuksessa ei lapsilla tahdo aika kulua. Ei sitä eväitäkään kukaan jaksa montaa tuntia syödä. Tiialla riittikin hyvin motivaatiota harjoitteluun ja hän oppi hyvin heittämään. Kala ei tosin vielä tällä kertaa tärpännyt vieheeseen. Kesken harjoittelun Mika huuteli, että hänellä taitaa olla Kirre kiinni pohja-ongessa. Kävelimme Tiian kans katsomaan. Mika oli huomaavainen ja antoi Tiian kelata Kirjolohen rantaan. Tiian elämän ensimmäinen kalasaalis oli tosiasia (Mika sai toki kalan omaan ruokapöytään). Tiia oli tosi onnellinen! Kello oli aamulla 04:49 ja Kirjolohi tarttui PowerBait Rainbow syöttiin.


Tiian elämän ensimmäinen kala, Kirjolohi 1,15kg
Kello 05:30 tarttui seuraava Kirjolohi, jälleen meikäläisen pohja-onkeen. Olin vaihtanut syötiksi PowerBait Rainbow tahnan. Tiia sai kelata jo elämänsä toisen kalan rantaan. Painoa kalalla oli 1,09kg ja kuva unohtui ottaa kun opastin Tiialle kalan suolistamista. Tiia oli onnellinen. Ja tietenkin myös iskä.


Jonkin ajan kuluttua päätimme lähtä kohti parkkipaikkaa paistamaan makkaraa. Lähempänä laituria (ja parkkipaikkaa) huomasimme, ettei laiturille taida mahduta yhtään vapaa pyyntiin, sillä sinne oli saapunut 5-6 kalastajaa. Päätimme jäädä ensimmäiselle tulistelupaikalle laiturilta päin katsottuna. Edelliset kalastajat olivat iloksemme jättäneet polttopuita, joten pääsimme makkaranpaistoon heti kun olimme laittaneet vehkeet pyyntiin.

Kävelin autolle hakemaan makkarat kylmälaukusta. Laiturilla vaihdoin muutaman sanan miesporukan kanssa ja selvisi että he olivat tulleet työporukalla virkistäytymään. Jokavuotinen tapa kuulemma. Eräs porukasta kertoi että on käynyt katsomassa kuvaamiani "Vaaralammen videoita". Mukava tietää että videoita katsovat myös paikalliset kalastajat.

Tiia ei kerennyt ensimmäistä makkaraa valmiiksi paistaa, kun laiturilta pitkospuita pitkin saapui kohti meidän tulistelupaikkaa kaksi työporukan miestä. He huutelivat että teillä on kala kiinni. Vapa tosiaan heilui ja huomaisin että kyseessä on sama vapa ja kela, jonka hankin viime kesänä Jockfallin lohestusreissua varten. Kelassa on erittäin vahvat siimat ja pohjasiimat. Siimaa on yhteensä noin 350 metriä. Kysyin huumorilla miehiltä, että riittääkö kelassa vielä siimaa.


Pyysin Tiia kelaamaan Kirjolohen rantaan. Muistin että pohjaongessa on pilkkisiimat ja toivoin että Tiia antaa kalalle riittävästi löysää väsyttäessä sitä. Siiman pitäisi kestää kuitenkin yli 3 kilon kalatkin ja näin alkukaudesta Vaaralammen kalat ovat 1-2 kiloisia. Kestihän se siima.

Tiian kolmas Kirjolohi ja uusi ennätys 1,52kg
Syöttinä oli jälleen PowerBait Rainbow. Ensimmäistä kertaa testasin myös rakentamaani "koukun irrottajaa". Kirjolohi nielaisee syötin mahalaukkuun asti ja kolmihaarakoukku on siellä kiinni. Jos koukun haluaa saada takaisin, pitää se kaivella mahalaukusta suolistuksen yhteydessä. "Koukun irroittajalla" koukun saa irti jo ennen suolistusta, eikä myöskään siimaa tarvitse katkaista. "Koukun irroittajan" ansiosta saman pohjaonkivirityksen saa heti uudestaan pyyntiin. Laitan myöhemmin ohjeet tänne blogiin kyseisestä "koukun irroittajasta".

Makkaranpaiston jälkeen päätimme lähteä kotia kohti. Jokella jatkui huono kalaonni, sillä tämä oli jo kolmas peräkkäinen reissu Vaaralammelle ilman saalista. Mika sai yhden Kirren ja me Tiian kanssa 3 Kirreä. Tarjosimme Jokelle myös kotiinvietävää, mutta ei hän huolinut "muiden kalastamaa kalaa". Menee kuulemma loputkin onnen rippeet, jos ottaa toisen kalastaman kalan.

Kotona fileerasin Kirjolohet ja suolasin ne merisuolalla. Pari filettä oli tarkoitus syödä päivälliseksi ja loput Kirjolohikeittoa varten kuutioiksi. Tuore kala on parasta!

Kirjolohifileet merisuolassa.
Kirjolohikuutiot merisuolassa Kirjolohikeittoa varten.

torstai 6. kesäkuuta 2013

Uusia Lohivaappuja pakkiin

Näin alkukaudesta kannattaa olla hereillä, jos haluaa pakkiin juuri sellaisia vaappuja kuin itse haluaa. Näin tietysti vain siinä tapauksessa, että ei osaa itse tehdä vaappuja vaan joutuu tyytymään kaupan valikoimiin.

Kävin Haaparannalla Kungsfiskaren liikkeessä ja mukaan tarttui pari Poppeli- ja Lilli-vaappua sekä yksi Hirvas. Poppelit ostin siksi, että minulla ei ole kyseisiä värejä ja että "kaikki" lohestajat uittavat Poppelia. Lillejä ostin siksi, että ne uivat voimakkaasti laiskassa suvannossa ja Lilli-vaapulla olen saanut Lohen. Lisäksi toinen vaapuista oli väritykseltään sellainen mitä minulta ei vielä löydy. Hirvas tarttui mukaan koska se myös ui vahvasti löysässä virrassa ja löytämäni väritys miellytti minua. En tiedä miellyttääkö se sitten Lohta.

Poppeli
Lilli

Hirvas
Kävin myös Kolarin kylällä Hansport nimisessä liikkessä ja sieltä ostin paikalliset juuret omaavan Tommi Vaattovaaran tekemän Saletti-vaapun. Saletisti natsaa?

Saletti
Lisäksi ostin hieman aikaisemmin Pohjois-Suomen Erämessuilta Oulusta kolme Seniori-vaappua, joista kerkesin jo yhden antaa kaverilleni. Kaksi jäi kuitenkin omaan pakkiin. Kaikki kolme vaappua olivat b-laatua, joten sain ne halvemmalla. Saa nähä meinaako se b-laatu sitä, ettei kala huoli sitä. Toinen Senioreista on siinä mielessä harvinaisempi, että se on 60 mm pitkä, eikä vastaavaa saa mistään kaupasta vaan ainoastaan suoraan valmistajalta.

Seniori
Kaikki ostamani vaaput ovat väreiltään loppukesän värejä ja todennäköisesti myös meikäläisen ainoat lohestusreissut tälle kesää sijoittuvat juuri loppukesään. Kaikki vaaput olivat myös "pieniä" eli 60 mm ja alle eli soveltuvat myös parhaiten loppukesään.

Sääntömuutoksia Tornion- ja Muonionjoelle 2013

Esimerkiksi Pohjolan Sanomat uutisoi sääntömuutoksista 28.3.2013. Tärkeimmät muutokset vapaa-ajan kalastajan kannalta ovat seuraavat:

Tornionjoen kalastusalueen kalastussäännön (rajajokisopimus Suomen ja Ruotsin välillä) 16 §:n mukainen pöytäkirja määräyksistä, jotka poikkeavat kalastussäännöstä

2. Poiketen kalastussäännön 11 §:stä Tornionjoen kalastusalueen meri- ja jokialueella saaliiksi saadut taimenet on välittömästi laskettava takaisin veteen elävänä tai kuolleena.
3. Poiketen kalastussäännön 7 §:n 5 momentista varrellisen nostokoukun käyttäminen on kielletty vieheeseen tai muuhun pyydykseen tarttuneen kalan nostamiseen.

Säännöt astuvat voimaan 1.6.2013 alkaen.

UUSIEN SÄÄNTÖJEN VAIKUTUKSET

Käytännössä uudet säännöt tarkoittavat sitä, että lohestajalla on oltava veneessä nostokoukun sijasta iso haavi. Toki kokenut kalastaja voi nostaa kalan käsinkin veneeseen, kunhan kala on riittävän hyvin väsytetty.

Kalastajat ovat kokeneet erityisesti nostokoukkukiellon huonoksi uudistukseksi. Toki kaikki ymmärtävät Taimenen uhanalaisuuden, mutta onko nostokoukkukielto se oikea keino suojella Taimenta? Yleensä Taimenet ovat sen verran pieniä, että ne saisi helposti nostettua haavilla tai jopa käsin. Mutta kuinkakohan monta lohestajaa tippuu tänä kesänä jokeen haavistaessaan kuningaslohta? Jokainen voi kuvitella veneessä seisovan lohestajan, vuolaan virran, ison haavin ja ison lohen yhdistelmän. Jos oletetaan vielä että lohestaja on kokematon ja jalat tärisevät adrenaliinin virratessa kehon läpi ja siihen lisätään nuo edellä mainitsemani seikat, on aivan varmaa että muutama lohestaja aikaisempaa enemmän tippuu jokeen. Toivotaan että uintitaito on hyvä, vesi lämmintä ja pelastusliivit käytössä.

Olisiko se sitten onnistunut, että vain isot kalat olisi saanut ottaa ylös nostokoukulla? Mikä on iso kala itse kullekkin? Kokeneelta lohestajalta olisi helposti onnistunut määritellä iso kala eli yli 10 kiloinen. Yli kymmenen kiloiset kalat eivät ole Taimenia vaan Lohia. Kokematon kalastaja olisi ottanut varman päälle ja nostanut 10 kiloisen haavilla? Tiedä häntä, mutta se on varmaa että sääntö on nyt selkeä eikä tulkinnan varaa jää kenellekkään. Se on myös varmaa, että nostokoukku veneessä on rikos.

Sääntömuutosten lisäksi jokikalastajat voisivat nostaa vastuuta myös siten, että vapauttaisivat Marjaslohet eli naaraslohet. Tämä edesauttaisi Lohikannan suojelua paremman poikastuotannon mahdollistamalla. Nythän valikoivaa kalastusta on edellistäkin helpompi harrastaa, koska nostokoukkukielto on voimassa. Esimakua tästä naaraskalat vapauttavasta menettelystä antaa Muonion lohiviikot, sillä tänä vuonna kisakalaksi ei hyväksytä naaraslohia. Aloitteen vain uroslohet hyväksyvälle kisasäännölle teki kisojen suojelija, Vuoden kalamies, Jasper Pääkkönen.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Raportti - Vaaralampi 19.5.2013

Käythin Joken kans pyytämässä (melkein) tyhjää Vaaralammela 19.5.2013. Mukhan tarttu kuiten joku kuva ja istutustilanne. Saaliiksi tuli yks pieni Hauki ja Ahven. Kumpiki tarttu HK-Varma vaappuun.
Vaaralammen istutustilanne 19.5.2013
Keli oli varsin mukava.
HK-Varma

torstai 9. toukokuuta 2013

Raportti - Vaaralampi 9.5.2013

Lähettiin Joken kans Vaaralammelle kauden avaukseen. Oulu-lehdessä olikin ollut aiheesta mainos. Olin myös soittanut Ylikiimingin kalastuskunnan puheenjohtajalle ja tiedustellut istutuksista ja kauden aloituksesta, joten aikataulu oli selvä jo ennen lehdestä luettua mainosta.

Mainos Oulu-lehdessä
Ensimmäinen istutus 140kg Kirjolohta.

Lampeen oli istutettu 140kg Kirjolohta, joka oli mielestämme varsin vaatimaton määrä kauden ensimmäiseksi istutukseksi. Koska oli kysymys kauden aloituksesta ja lehdessä oli ollut mainos, arvelimme että laituri tulisi täyteen kalastajia. Tämän takia päätimme suunnata lammen kauimmaiseen osaan, koska siellä saisi olla hieman rauhallisemmissa oloissa. Lisäksi aikaisempina vuosina olimme saaneet sieltä hyvin kalaa.

Rasvatyyni Vaaralampi 9.5.2013
Kalastus alkoi virallisesti siis 8:00 ja pari kolme minuuttia siitä, oli minulla kesän ensimmäinen Kirjolohi kiinni pohjaongessa. Syöttinä oli aina toimiva PowerBait Rainbow. Myös muut kalastajat näyttivät saavan muutamia Kirjolohia sekä pohjaongella että aktiivisella vieheellä.



Kesän 2013 ensimmäinen Kirjolohi 1,12kg pohjaongella (PowerBait Rainbow)
Lisätietoja Vaaralammesta, hinnoista ja sijainnista löydät blogista tämän linkin takaa. Kaikki säännöt ja hinnat olivat säilyneet saman kuin vuonna 2012.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Kaleva 22.5.2008: "Vaaralammelle ilman vaaraa"

Googlettamalla löysin vanhan Kalevan jutun Vaaralammesta: http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/vaaralammelle-ilman-vaaraa/313259/

"Laiturin rakentaminen maksoin 7 000 euroa ja vaati kalastuskunnalta 250 talkootyötuntia. Kun kyseessä oli invalaituri, saatiin hankkeeseen noin puolet EU-rahaa. Kunta ei ole mukana."

Nykyään laituriin on rakennettu kuvasta poiketen myös kaiteet. (kuva: Kaleva)
Uutisesta löytyi myös video osoitteessa http://www.kaleva.fi/uutiset/videot/vaaralammelle-ilman-vaaraa/831/?utm_source=article_details_page&utm_medium=attachment_bottom&utm_campaign=article_attachments

maanantai 6. toukokuuta 2013

Pohjaongen valmistus

Kaivoin varastosta esille kelat, vavat ja muut kalavehkeet. Tarkistin siimojen kunnon ja poistin siimojen kärjestä muutaman metrin vanhaa siimaa. Vehkeet näyttivät muilta osin olevan hyvässä kunnossa kesän ensimmäistä kalastusreissua varten.

Ajattelin tehdä ensimmäistä reissua varten muutaman pohjaonkivirityksen valmiiksi. Käytän pohjaongessa vapaasti liukuvaa painoa, joten seuraava ohje pätee vastaavanlaiseen pohjaonkiviritykseen.

Vapaasti liukuva paino pohjaongessa.
Pohjaongen paino vie siis syötin lähelle pohjaan veden alle, josta varsinainen pohjaonki pyydystää saalista. Jos käytetään siimassa vapaasti liukuvaa painoa, ei painon suuruudella ole varsinaisesti merkitystä. Suurempi paino on tietysti helpompi heittää pidemmälle. Kun kala nappaa syötin suuhunsa, mahdollistaa vapaasti liukuva paino sen, että kala voi lähteä uiskentelemaan vapaasti syötti mahassaan. Tällöin kannattaa kelan puola vapauttaa siten, että siimaa pääsee purkautumaan puolasta. Varovaisempikin kala uskaltaa tällöin napata syötin, koska se ei havaitse mitään vastusta. Jos kelasta jättää puolan kiinni, kala huomaa syötissä vastuksen ja kerkeää mahdollisesti sylkäistä syötin ulos suusta, ennen kuin koukut ovat kidassa kiinni.

Ensimmäinen vaihe on siis pujottaa liukupaino siimaan kiinni ja siiman päähän sidotaan lukkoleikari. Vapaasti liukuva paino liikkuu nyt siis lukkoleikarin ja vavan välissä olevalla siimaosuudella. Kun painon heittää veteen ja kala tarttuu pohjaonkeen kiinni, jää paino pohjaan siihen kohtaan johon se on tippunut ja siima lähtee vapaasti liikkeelle kalan haluamaan suuntaan ja syötti on mahassa kiinni. Tällöin kala kerkeää rauhassa nieleskellä syötin, eikä varmasti pääse enää irti kun koukut on mahalaukussa asti kiinni. Kalastaja huomaa saaliin olevan kiinni, kun siima alkaa karata kelan puolasta.

Itse pohjaonki tulee kiinnittää siiman päässä olevaan lukkoleikariin. Tarvittavat välineet ovat monofiilisiimaa 40-100cm, kolmihaarakoukku (koko 16) ja leikari. Lisäksi on hyvä varata pohjaongelle jokin kuljetusrasia tms, jolloin samaa pohjaonkea voi käyttää useamman kerran ja eri pituisten pohjaonkien käyttö (vaihto) on helpompaa. Minulta löytyi muutama pilkkituokkien purkki ja se käy vallan mainiosti kuljetusrasiaksi. Siimaksi valitsin varsin ohutta pilkkisiimaa (0,17mm ja 2.6kg), koska se on melko huomaamaton kalankin kannalta. Kestävyydestä en mene takuuseen, mutta se selviää kesän ensimmäisellä kalastusreissulla. Suosittelen kuitenkin monofiilisiimaa, koska se on huomaamattomampi kuin punottu siima. Olen toki saanut kaloja punotullakin siimalla. Koukku saa olla riittävän suuri, koska kala (kirjolohi) nielaisee syötin kokonaan vatsaan. Isompaan koukkuun se jää paremmin kiinni. Varsinainen kelassa/puolassa oleva siima minulla on punottua siimaa, kestävää sellaista.

Pojaonkeen tulee siiman toiseen päähän leikari ja toiseen päähän kolmihaarakoukku. Leikarista pohjaonki kiinnitetään pääsiiman lukkoleikariin. Kolmihaarakoukku peitetään varsinaisellä syötillä, eli yleensä tahnalla joka kelluu ja tuo syötin haluttuun pyyntisyvyyteen. Pyyntisyvyys määritellään siis pohjaongen siiman pituudella.

Tarvittavat välineen pohjaongen valmistukseen.

Pohjaonkiviritys pilkkitoukkapurkissa.

PowerBait tahna.
 
Pohjaonki pyynnissä.



maanantai 25. helmikuuta 2013

YLE: "Tornionjoelta ennätyksellinen lohisaalis"

YLE uutisoi 25.2.2013 Tornionjoen huippulohisaaliista kesältä 2012. Uutisessa mainitaan että "Ensimmäistä kertaa Tornionjoelta pyydetty lohisaalis oli suurempi kuin Tenojoen."

Muutamia tunnuslukuja poimittuna uutisesta:
  • Lohisaalis oli yli 120 tonnia
  • Kappalemääräisesti mitattuna saalis vastaa noin 15 000 lohta
  • Kattilakosken kaikuluotaimen ohitti viime kesänä yli 60 000 lohta
  • Kalastusluvan Tornionjoen alueille lunasti yhteensä 8300 kalastajaa
  • Lohen keskipaino noin 8 kg.
LÄHDE: YLE Uutiset