Olin luvannut pojalleni (11v) ja hänen kaverilleen, että käyttäisin kalassa. Viikonlopulle ei ollut muita menoja, joten sunnuntai valikoitui kalastuspäiväksi, koska lauantai oli sateisempi.
Lupamaksu lammella oli hieman noussut (20€/8h/2vapaa/2kalaa) ja uutena mahdollisuus maksaa verkossa.
Vaaralammelle oli tullut pieniä muutoksia edellisen käyntikerran jälkeen: kodassa tulisija uusittu ja pitkospuita lisää.
Jäimme kalastamaan päälaiturille, koska vettä satoi ja siitä on lyhyt matka kotaan sateensuojaan ja lämmittelemään. Saamapaikkana päälaituri ei ehkä se paras ole, mutta olen siitäkin aikoinaan kirrejä saanut.
Saavuimme lammelle hieman ennen yhtä ja mobiililiput olivat voinassa 20:00 asti. Laitoin 2 pohjaonkea pyyntiin ja sanoin pojille, että odotetaan kodassa 30 minuuttia, että pahin saderintama menee ohi.
Sade lakkasi ja pojat pääsivät testaamaan uusia haspelikeloja. Laitoin molemmille oranssit Bete-lotto vieheet vapoihin. Omalle pojalle opetin kelan käytön ja toinen poika olikin sen jo ehtinyt opetella.
Viihdyimme lammella aina lupa-ajan loppuun saakka, mutta kalaa emme saaneet. Muita kalastajia lammella oli noin 10 auton verran, eivätkä hekään näyttäneet koko päivänä mitään saaneen.
Kirjolohia lammessa kyllä uiskenteli ja laiturilta näimme niitä useita. Kalat eivät ärsyyntyneet mistään, eivätkä reagoineet nokan edessä uiviin vieheisiin. Myöskään pohjaonkeen (Rainbow) ne eivät ottaneet, eivätkä käyneet edes syöttiä makustelemassa.
En mitannut veden lämpöä, mutta lämmintä se vielä vuodenaikaan nähden lienee. Edellinen istutus oli tehty perjantaina eli kolme päivää takaperin. Kalaa oli istutettu 250kg ja lammessa ui tietenkin vielä kesällä aikaisemmin istutettuja kaloja.
Tapasin myös lampien uuden kalastuksenvalvojan. Kun vuosia sitten tapasin lammella käydä, oli siellä Olli niminen herra kalastuksenvalvojana. Olli on siirtynyt autuaimmille kalavesille ja rauha hänen sielulleen sekä kireitä siimoja sinne jonnekin.