tiistai 31. heinäkuuta 2012

Raportti - Muonionjoki 31.7.2012

Päivällä lähettiin Reettan kans käymään mutka Väylällä. Suunnattiin Pellikansuvantoon. Laitoin 4 vaappua (Poppeli) pyyntiin. Etelä-kaakkoistuuli oli erittäin hankala soutaa, emmekä meinanneet päästä pois suvannosta. Oli pakko soutaa alaspäin, jotta päästiin Lapinnivaan ja virran mukana alaspäin. Laskettelimme Kantoniemen kohdalle, jossa näytti olevan yksi soutaja. Parintunnin soudun jälkeen päätettiin lähteä kotiin, odottelemaan iltaa ja tuulen laantumista.

Palasin illalla (20:30) yksin Väylälle ja päätin soutaa Kantoniemestä alaspäin. Aluksi etelätuuli vielä häiritsi hieman soutua, mutta vähitellen tyyntyi. Sain vaaput (2kpl Poppeli ja 2kpl Lilli) uimaan hyvin ja sää oli muutenkin loistava, pilvinen ja tyyni. Veneitä oli väylällä melko vähän ja kaikki näyttivät suuntaavan tullin sillan alapuolelle.

Noin 23:00 muut soutajat palasivat takasin Melakankaan rantaan ja itse olin päässyt juuri tuohon kohtaan. Virta oli melko löysää, joten olin valinnut taktiikaksi soutaa voimakkaasti poikki virran, jotta vaappuihin saisi riittävästi liikettä ja eloa. Juuri kuin viimeinen soutaja oli ehtinyt jo rantautua, noin kello 23:30, vasen keskivapa värähti voimakkaasti. Vaaput olivat uineet joen syvimmästä kohtaa (väylä) matalampaan, joten ajattelin että vaappu kävi pohjassa. Pari sekuntia edellisestä ja vapa meni luokille. Vedin muutaman voimakkaan vedon airoilla, jotta kala tarttuisi kunnolla kiinni. Kelasin 3 muuta vaappua äkkiä pois vedestä ja käynnistin aurikolasivideokameran. (päivämäärä ja kellonaika on videossa väärä.)
Ajattelin ensin että Hauki kiinni, sen verran vähän kala laittoi vastaan. Lähempänä venettä kala hyppäsi ja pieni Lohi eli Titti (tai Kossi) varmistui purijaksi. Haavi olisi ollut paikallaan, koska koukkuun noin pientä kalaa oli hieman vaikea saada. Toinen vaihtoehto olisi ollut nostaa kala pyrstön tyvestä (tail). Titti tarttui mustaan Lilli-vaappuun, jossa oli punaisia pisteitä. Ajelin kotirantaan, johon ei ollut matkaa enää kuin 20 metriä ja punnitsin kalan.

Herätin Reettan vielä ottamaan kuvan, ennen kuin fileerasin Lohen.
Muonionjoki Melakangas titti 1,63kg 58cm ja J-P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti