sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Raportti - Vaaralampi 12.5.2012

Kävimme kaverini Joken kanssa avaamassa kalastuskauden Vaaralammella 12.5.2012. Opastetaululla odotti yllätys:
Eli kalaa olikin istutettu jo 10.5.2012, eikä vasta lauantaina 12.5.2012 kuten lammen ylläpidosta vastaava henkilö oli aiemmin antanut puhelimessa ymmärtää. Istutusmäärä mukavat 140kg. Lupamaksupolitiikka (15euroa/8tuntia/2kalaa/2siimaa), eikä oikeastaan yhtään mikään muukaan ollut muuttunut vuodesta 2011.

Ajelimme rantaan ja paikanpäällä oli 3 autoa ja 4 kalastajaa lisäksemme. Keli oli sen verran kylmä ja tuulinen että päätimme jäädä kalaan laiturille, koska siitä on lyhyt matka kotaan lämmittelemään ja jaastamaan.

Jokke laitto pohjaonget (2kp) pyyntiin, tahnaksi PowerBait Rainbow Glitter ja lähti laittamaan tulet kotaan. Itse laitoin myös yhden pohjaongen (PowerBait Rainbow) ja päätin harrastaa toisella vavalla aktiivista kalastusta. Kello oli 22.00 kun lupamme alkoi.

Kokeilin muutamia ottivieheitä: Bete Lotto ambulanssi sekä papukaija, HK Varma Lohi musta/punainen sekä punainen glitterillä.

Ei tärpin tärppiä, eikä havaintoja kaloista. En tosin nakellut kuin ehkä 30 minsaa. Laitoin myös toiseen vapaan pohjaongen (PowerBait Rainbow Glitter) ja lähin kotaan lämmittelemään.

Kotaan oli saapunut myös lammen muut kalastajat ja juttua riitti. Kaksi perhomiestä olivat jääneet ilman saalista, mutta toiset kaksi uistinmiestä olivat saaneet yhteensä 3 Kirjolohta. Valittelivat kalojen pientä kokoa ja olivat arvioineet ne noin 1kg kaloiksi. Saamavieheeksi mainitsivat Kuusamon Räsäsen.

Kävimme välillä tarkistamassa onko kalaa kiinni pohjaongessa, mutta hiljasta oli. Kello 00.30 toinen niistä saamamiehistä poistui kodasta ja tokasi että jollaki on kala kiinni. Syke nousi samantien ja menimme tarkistamaan tilannetta. Joken siimat liikku (ja olivat sotkeutuneet toisiin siimoihin). Jokke totesi että "selvitetään siimat" ja niin tehtiin. Saamamiehet ja perhomiehet ehkä ihmettelivät hieman rauhallisuuttamme tilanteessa, sillä joku heikkohermonen olis ollu varmaan paniikissa. Totesin että "ei se sieltä mihinkään karkaa ko koukut on vattalaukussa kiinni". Jokke sano kelatessa ettei pahemmin laita hanttiin. Siima oli puolasta lähtenyt lähes kokonaan (110m) ja kala oli jo melkein vastarannalla. Otin haavin ja olin valmis nostamaan kalan ylös. Lähempänä laituria kala virkos ja huomasimme heti että se on isompi ko saamamiesten 1kg kalat.
Rapalan diginäytöllä varustettu puntari näytti 2,30kg.
Suolistushommat olivat Joken mukaan "aivan helvetin kylmää hommaa" ja kalaki oli kuulemma "kylmempi ko vesi". Jatkoimme pohjaongilla ja lämmittelimme laavussa nuotion lämmössä. Auton ulkolämpömittari näytti -1 °C ko lähettiin takasin kohti Oulua vähän jälkeen kolmen.

Ei tarvinu tyhjin käsin lähteä kauden avauksesta. No ehkä meikä lähti tyhjin käsin, mutta meidän "kalastuskunta" ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti