tiistai 5. kesäkuuta 2012

Ohtaojan istutukset 2012

Soitin Ohtaojan tiedustelunumeroon (0405861249) selvittääkseni muutaman epäselvän asian. Kysyin istutusmääristä ja että mitä tarkoitta Ohtaojan osalta jos kalaa on istutettu runsaasti. Sainkin asiantuntevaa ja hyvää palvelua.

Jos kalaa istutetaan runsaasti tarkoittaa se 30-40 kalaa (1-3kg). Normaali istutus on noin 20 kalaa. Kalaa istutetaan viikottain aina heinäkuun loppuun saakka. Istutuspäivät ovat normaalisti keskiviikon ja perjantain välillä.

Lisäksi tiedutelin että miksi laavuille ei ole toimitettu polttopuita.

Polttopuita on aikaisempina vuosina toimitettu, mutta erilaisten ongelmien vuoksi se on lopetettu. Yksi ongelma oli se, että polttopuita varastettiin, eli joku kuskasi puut kotiinsa. Tämä aiheutti sen että polttopuut hupenivat laavuilta nopeasti. Laavut ovat nykyään siis 'huoltamattomia'.

Annoin palautetta että Kalapaikka.net Ohtaoja sivustolla pitäisi mainita selvemmin että laavuilla ei ole polttopuita. Nykyisellään sivustolla ilmoitetaan että "Palveluvarustukseen kuuluvat laavu". Moni olettaa virheellisesti että myös polttopuut löytyvät laavulta. Toki ympäristöstä löytyy maapuuta, jonka avulla saa tulet tehtyä ja makkarat paistettua. Mutta entä muutaman vuoden kuluttua? Maapuuta pitäisi kerätä yhä kauempaa ja ties kenen mailta. Palautteeni luvattiin ottaa huomioon.

Keskustelussa myös selvisi että Harmaanieriää ei ole enää istutettu Ohtaojaan, joka on mielestäni hyvä juttu koska kala ei kuulu Suomen vesistöihin. Eikä se tutkitusti lisäänny suomessa ollenkaan (muuten kuin istuttamalla).

Lisäksi selvisi että kalastuskelpoisena (uistin, vaappu) Ohtaoja pysyy heinäkuun alkuun, jopa heinäkuun loppuun saakka, riippuen kesän lämpotilasta. Mitä lämpimämpi kesä, sitä nopeammin pohjakasvillisuus valtaa puron. Lisäksi tuohon vaikuttaa tietysti veden määrä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti