maanantai 16. kesäkuuta 2014

Raportti - Inarijärvi 15.-16.6.2014

Eräs Ivalolainen tai Inarilainen kaverini valisti minua, että se kirjoitetaan Inarijärvi ei Inarinjärvi, kuten Facebookissa olin erheellisesti kirjoittanut. Tuo Inarijärvi on ISO. Ehkäpä jopa liian iso meikäläisen makuun.

Kaverini Jussi oli mennyt paikanpäälle jo päivää paria aikaisemmin ja oli onnistunut samaan rannalta heittelemällä yhden Taimenen. Kalan hän oli syönyt tuoreeltaan ja se oli noin 2kg painoinen ja pituudeltaan reilusti alamitan (50cm) ylittävä. Alamitoista lisää tietoa löydät Maa- ja Metsätalous Ministeriön (MMM) kotisivuilta.

Jussi tuli hakemaan minua Zodiac kumiveneellä Veskoniemen venesatamasta, josta oli noin 15km matka majapaikkaamme Hoikka Petäjäsaaressa.
Pysähdyimme matkavarrella katsomaan Korkia-Mauran jääluolaa, josta ei jää ole sulanut 500 vuoteen.
Uistattelimme peltiä ja vaappua loppumatkan ja kun pääsimme majapaikkaamme, olin niin väsynyt päivän rippijuhlista ja ajamisesta, että en jaksanut lähteä tutustumaan saareen tarkemmin. Kellokin oli jo aamuyön puolella. Nukkuessani Jussi kävi nakkelemassa ja tulikin herättämään minut ehkä noin viiden aikoihin ja esitteli saamaansa 3,7kg haukea.

Nukuimme melkein puolille päiville saakka ja päätimme aamutoimien jälkeen suunnata veneellä saaren pohjoiseen päähän, josta Jussi oli saanut sen Taimenenkin. Kohde oli nimeltään Petäjäsaaren veneilytukikohta ja laiturit olivat sellaisessa kohdassa että sinne pääsisi isommallakin paatilla. Laitureilta olikin hyvä heitellä vieheitä, koska heti rannasta oli useita metrejä syvää. Muutama Harjus tai pieni Taimen kävi seuraamassa, mutta eivät puraisseet vieheisiin.
Lähtiessämme saaresta heittelimme läheisellä karilla ja Harjus iskikin Jussi Mepsiin kiinni. Siihen samaan mihin oli edellinen Taimenkin iskenyt. Ensimmäisellä kerralla Harjus pääsi irti, mutta heti perään se iski kiinni uudelleen ja saimme sen haaviin. Harjuksen elämäntehtävä meidän päivällisenä oli täytetty. Jussin Meppsissä ja sen tehokkuudessa on seuraavanlainen salainen resepti:
  1. Osta perus Mepps viehe haluamallasi kokoluokalla (00-3).
  2. Ota koivun tuohta halosta. 
  3. Sytytä tuohi ja pyörittele kalastuspihtien varassa Mepps viehettä tulen yllä.
  4. Näin saat vieheestä tuhkan värisen ja se tuntuu olevan hyvä väri Inarijärven kaloille.
  5. Toista tuhkaus värin kuluessa käytössä.
Illalla kävimme tukikohtamme lähistöllä nakkelemassa rannalta. Minulla ei edelleenkään tärpännyt ja olokin tuntui hieman kipeältä sekä voimattomalta. Jussin kannustamana kuitenkin jaksoin vielä yrittää. Valitsin sellaisen paikan, jossa vesi syveni mahdollisimman nopeästi rannalta katsottuna. Jokaisen heiton jälkeen odotin muutaman sekunnin, jotta viehe ehtii laskeutua riittävän syvälle. Tiedossa oli että vettä on 8 - 25 metriä kyseisissä paikoissa. Aikani yritettyä Harjus tai pieni Taimen iski kiinni Vibrax Super Minnow (alhaalla kuvassa C) vieheeseen.
Kala pääsi irti, mutta minua se ei haitannut, koska tärkeintä oli saada hienoja kokemuksia, ei niinkään saalista rannalle asti.

Jussi soitteli, että oli saanut jälleen ison hauen. Kävelin paikanpäälle katsomaan ja puntari näytti reilua kolmea kiloa. Hieno makean veden hauki. Makean ja kirkkaan veden hauki. Vesi oli totisesti kirkasta Inarijärvellä ja rannalta (matalapohjaiselta) näki pohjan niin kaus kun silmä kantoi. Syvemmällä oli vastassa musta pimeys.

Väsynyt mies, jokin mahavaiva meinasi nujertaa. Ehkä se kebab annos Lauran grillillä Ivalossa?

Hienoja maisemia Hoikka Petäjäsaaren rannoilta.



Oli aika vielä vähän nukkua ja pakata kamat, siivota mökki ja lähteä kohti Veskoniemen satamaa. Uistattelimme vielä eräässä Jussin hyväksi havaitsemassa paikassa, jossa kaikuluotaimen mukaan oli nytkin paljon kalaa. Edellisellä reissulla Jussi oli saanut samasta paikkaa Taimenen uistattelemalla. Tällä kertaa ei kuitenkaan nykinyt.
Majapaikkamme Hoikka Petäjäsaaressa



Säätila muuttuu nopeasti Inarijärvellä. Välillä paistaa aurinko ja seuraavaksi sataa lunta ja tuulee. Näin siis vain vähän ennen Juhannusta. Mukaan kannattaa siis pakata lämmintä vaatetta. Jussi on täysin rakastunut Inarijärveen ja sen tarjoamiin elämyksiin ja kokemuksiin. Minun sydän sykkii edelleen Muonionjoelle, mutta voi olla että käyn vielä toistekkin Inarijärvellä. Jussi tullaan näkemään siellä joka kesä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti