keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Raportti - Muonionjoki 18.6.2014

Pääsin ensimmäistä kertaa tälle vuele Väylään soutamaan. Tunsin oloni kotoisaksi kotirannassani soutaessani. Muitaki soutajia oli Melakankaan kohalla 3-4 kappaletta. Keli oli loistava. Luoteistuuli löysäsi illan tullen, mutta sääskiä ei ollut ollenkaan. Puolipilvinen keli sopii myös hyvin kalastukseen, varsinkin silloin kun aurinko menee pilven taakse. Soutelin väylää (syvin kohta joessa) pitkin ja niin näyttivät muutkin tekevän. Yksi syy tähän oli se, että väylä kulkee Melakankaan kohdalla Ruotsin puoleisella rannalla, joka on ilta-auringon aikana varjossa.

Päivällä oli satanut ja naapurin poika (nykyään toki mies) oli saanut reilun 13 kilon Marjas lohen, joten toiveet oli korkealla. Laitoin kaikkiin kolmeen vapaan uudet Vouti vaaput. Ensimmäiseen laskuun valitsin keskikesän luonnollisia värejä. Vapa ei kuitenkaan suijunut. Päätin tehdä myös toisen noin tunnin pituisen laskun ja muut soutajat näyttivät lähtevän nukkumaan. Kello oli tuolloin noin 23:30, joten sain soudella ylhäisessä yksinäisyydessä Muonionjoen kirkkaissa vesissä ja tulvavedessä. Roskaa ei kulkenut vedessä ollenkaan, koska vesi on ollut jo muutaman päivän laskussa. Toiseen laskuun valitsin tummenpaa ja toisaalta myös punaisempaa ärsykeväriä, jotka sopivat sekä alkukesään, että elokuulle. Ei suijunut vapa, mutta mieli lepäsi.
Vene, Väylä ja Tullinsilta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti